SBPKY:n pentulista

Listalle hyväksytään kaikki PEVISA:n täyttävät pentueet, joiden vanhemmista on täytetty terveyskyselyvastaus (ei koske ulkomaisia koiria) ja joiden kasvattaja on SBPKY:n jäsen. Terveyskyselyvastaus on voimassa 3 vuotta. Ensin on mainittu pentueet, jotka täyttävät myös SBPKY:n jalostusvaatimukset. Pentueet ovat järjestyksessä syntymäajan mukaan, pentue säilyy listalla 4 kk syntymäpäivästä.(Kasvattajan toivomuksesta korkeintaan 6 kk, mikäli pennuille ei ole löytynyt koteja.) Mikäli kasvattajalla on yli 6 kk:n ikäisiä rekisteröimättömiä pentuja, ei hänen kasvattamiaan pentueita oteta pentuvälitykseen. Pentulistaa päivitetään 2-3 kertaa kuukaudessa.

Huom! Vaikka silmäpeilauksen merkintänä on muu kuin OK, täyttää koira silti jalostusvaatimukset silmien osalta! Klikkaamalla peilausmerkintää, pääsee katsomaan merkintöjen selitykset.

Ohjeita ja lisätietoja

Uusi pennunostaja!Kaipaatko lisätietoja belgianpaimenkoirista tai pentueista? Ota yhteys yhdistyksen pentuneuvojaan. Etsitkö aikuista koiraa? Katso uutta kotia etsivät

Lisäykset, poistot, päivitykset ja huomautukset pentulistasta voi lähettää jalostustoimikunnalle sähköpostitse.
Tilanne 31.1.2012  

SBPKY:n jalostusvaatimukset täyttävät pentueet

Pentue 1

KENNEL MUSTANTUULEN, Kirsi Lindén, Virolahti
http://www.mustantuulen.com
mustantuulenkennel @ kymp.net
Puh. 040 8333 211
Astutettu Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
24.8.2011 21.10.2011
4 + 2
1 + 0
0,91%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: NL & RS &  ME MVA EUV-11  Milan Black z Kovárny A/A 0/0 OK (4/11)
-/-
+118p/- ROP 12/10
E: Mustantuulen Saaga A/A 0/0 OK (8/11) - -/- +84p./- ERI
9/09
Hinta Hinta sisältää
1000e  Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY-jäsenyys
Muuta
 
   

Pentue 2

KENNEL GRIMOIRE, Sirpa Silander, Huittinen
www.kennel-grimoire.com
ssilander @ gmail.com
puh. 045 263 2880
Astutettu Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
31.10.2011
31.12.2011
4 + 2
3 + 0
1,64%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: NL & RS &  ME MVA EUV-11  Milan Black z Kovárny A/A 0/0 OK (4/11)
-
- / -
+118p/- ROP 12/10
E: RKFV-07 Grimoire Daybreaks Arwen B/A 0/0 OK (7/11)
- -/- +174p/- ROP
11/11
Hinta Hinta sisältää
1000e Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY:n jäsenyys
Muuta
 
 

Pentue 3

KENNEL BLACK MASTER'S, Ritva Salmi, Vantaa
www.blackmasters.fi
salmi @ blackmasters.fi
Puh. 040 550 3433
Astutettu Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
14.11.2011
13.1.2012
4 + 0
1 + 0
1,56%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: s.r. NL MVA Brendo de Bruine Buck A/A - -
-
- - ROP -
E: Black Master's Zweet Zircon A/A 0/0 OK (11/10)
- -/- +170 p./- ROP
5/10
Hinta Hinta sisältää
1100e Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY:n jäsenyys
Muuta
Uroksella läpäisty Hollannin luonnetesti arvosanalla social+ sekä TAN & CSAU. Nartulla polvet 0/0, sydämen kuuntelutulos terve ja selkä kuvattu terveeksi 09/09.
 

Pentue 4

KENNEL VALKOHAMPAAN, Serena Saariokari, Vantaa
www.valkohampaan.com
valkohampaan @ gmail.com
Puh. 050 491 1341
Astutettu Od. synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
22.11.2011
23.1.2012


1,32%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: IT CH Ural dell`Alta Via A/A
IPO3
-/- -/- IT MVA
E: Valkohampaan Yip-Pie A/A 0/0 OK (1/10)
HK3 -/- +170p/- SA
11/11
Hinta Hinta sisältää
1100e Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY:n jäsenyys
Muuta
Uros läpäissyt Italian (CAL2), Ranskan ja Hollannin luonnetestit.
 


Laekenois

Ei pentueita  
 
Malinois
Ei pentueita.

 
Tervueren 


Pentue 1


KENNEL NO-HOW, Nina Palmu ja Tarja Huhtala
puh. 040 555 9916 ja 040 7182031
nina.palmu @ no-how.org
Astutettu Od.Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
24.10.2011
24.12.2011


5,60%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: C.I.B FR & LUX & NL & BE & LU CH V-83 Grimm van de Hoge Laer (Belgia) B (ulkom. tutk.tulos)
-
  -
IPO3
- / -  -/- ROP -
E: No-How Ups I Did It A/A
0/0 OK (10/11)
BH
ALO/- +140p/- ERI
10/11
Hinta Hinta sisältää
1250e Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY:n jäsenyys
Muuta
Pakastespermasiemennys. Uroksella CQN-sertifikaatti (Certificat des Qualitees - Guard and defending dog).


Pentue 2


KENNEL KETUNPOLUN, Piia Salonen, Mänttä
www.ketunpolun.com
ketunpolun @ gmail.com
puh. 050 325 0973
Astutettu Od.Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
31.12.2011-2.1.2012
2.3.2012


3,13%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: C.I.E Pjotr Deabei A/A
0/0
OK (1/11)
BH
ALO1 / - +157 p./- ROP 3/11
E: C.I.B Ketunpolun Atu A (ulkom. tutkim. tulos)
0/0 (ulkom. tutkim. tulos) OK (6/11)
ZVV1, RH-E, FPr1
TK1/AGI3 +215 p./- SA
1/12
Hinta Hinta sisältää
950e Eläinlääkärin tarkastus
Muuta
Kaksoisastutus.


Pentue 3


KENNEL KETUNPOLUN, Piia Salonen, Mänttä
www.ketunpolun.com
ketunpolun @ gmail.com
puh. 050 325 0973
Astutettu Od.Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
31.12.2011-2.1.2012
2.3.2012


1,46%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: FIN & EE MVA Kuunsirpin Jovial Joker A/B
0/0
OK (3/10)
JK3
EVL2 /AGI3 +248 p./- ROP 3/10
E: C.I.B Ketunpolun Atu A (ulkom. tutkim. tulos)
0/0 (ulkom. tutkim. tulos) OK (6/11)
ZVV1, RH-E, FPr1
TK1/AGI3 +215 p./- SA
1/12
Hinta Hinta sisältää
950e Eläinlääkärin tarkastus
Muuta
Kaksoisastutus.


Pentue 4


KENNEL FIGARON, Päivi Lotila, Lepsämä
www.figaron.net
paivi.lotila @ figaron.net
puh. 040 162 4601
Astutettu Od.Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
15.1.2012
18.3.2012


0,68%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: INT & VDH & NL & MCO & LUX CH Grimmendans Fourlan A2
-
-
-
- /- -/- ROP -
E: Bestseller Greta Garbo A/A
1/1 OK (12/10)
-
-/- +174 p./- ROP
1/12
Hinta Hinta sisältää
950e Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY-jäsenyys
Muuta
Uroksella sosiaalisuustesti (Belgia 2008), Werk Certifikaat (2010).
 

Muut pentueet

(Pentueet täyttävät SKL:n PEVISA-vaatimukset ja kasvattaja on SBPKY:n jäsen)

Groenendael

Pentue 1

KENNEL IKIMUISTON, Kaisa Jankeri-Penttinen, Nuoramoinen
www.ikimuiston.kotisivukone.com
yankkister @ gmail.com
Puh. 0400 856 923
Astutettu Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
14.8.2011
14.10.2011
3 + 3

3,97%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: Ikimuiston Myytin Murtaja B/B
0/0 OK (1/11)
BH
ALO/- +80p./- SA
9/11
E: Ikimuiston Linnunradanihme A/A
0/0 OK (11/10)
-
-/- -/- SA
9/11
Hinta Hinta sisältää
950 eur Eläinlääkärin tarkastus
Muuta

B-lista syy
Nartulta puuttuu hyväksytty luonnetesti/koetulos (AVO).


Pentue 2

KENNEL ZANNON, Taina Nyström, Lielax
www.Zannon.net
taina.nystrom @ gmail.com
Puh. 040 751 1262
Astutettu Od. synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
12.1.2012
14.3.2012


0,88%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: Dutch Ch. sE pE
Krazy Mr. Mambo of Dark Brightness (Hollanti)
A
OK

-/- -/- Dutch CH
E: Zannon Canbeclever A/A
0/0 OK (10/11)
BH
AVO/- -/- ERI
3/10
Hinta Hinta sisältää
1000 eur Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY-jäsenyys
Muuta
Tuorespermasiemennys.
B-lista syy
Nartulta puuttuu hyväksytty luonnetesti/koetulos (AVO).

Pentue 3

KENNEL BLACK MASTER'S, Ritva Salmi, Vantaa
www.blackmasters.fi
salmi @ blackmasters.fi
Puh. 040 550 3433
Astutettu Od. synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
24.1.2012
27.3.2012


3,76%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: s.r. pE C.I.E, NL, Lux, Ger MVA NLJV-04 V-05,-06 Bdsg-07,-08, BV-07,-08 WW-10,-11, FMBB WW-09,-10,-11
Quinto-Rival de Bruine Buck
A/A


-/- -/- ROP
E: BaltW-11
Black Master’s Angel Of Mercy
A/A
0/0 OK (12/11)

ALO/- -/- ROP
4/11
Hinta Hinta sisältää
1100 eur Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY-jäsenyys
Muuta
Uros suorittanut Hollannin luonnetestin arvosanalla social+ ja Ranskan luonnetestit CSAU & TAN, narttu läpäissyt Ranskan CSAU-testin ja TAN-testin arvosanalla excellent.
B-lista syy
Nartulta puuttuu hyväksytty luonnetesti/koetulos (AVO).



Laekenois

Ei pentueita
 

Malinois

Pentue 1

KENNEL TULIKUUMA, Petra Strübing, Hamina
http://www.tulikuuma.com/
tulikuuma @ gmail.com
Puh. 044 994 0802
Astutettu Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
29.10.2011
29.12.2011
5 + 6
1 + 3
0,29% (5 täyttä polvea)
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: Edden (Belgia)
- - -
-/- -/- -
-
E: Tulikuuma Päiväuni A/A
0/0 OK (8/10)
IPO3 HK1 JK1
ALO1/- -/- -
1/12
Hinta Hinta sisältää
800 eur  Eläinlääkärin tarkastus
Muuta
Emän selkä kuvattu terveeksi v. 2009.
B-lista syy
Nartulta puuttuu näyttelytulos / hyväksytty ulkomuodon jalostustarkastus.


 

Tervueren

Pentue 1

KENNEL TARKATAN, Tarmo & Katri Antila, Tuusula
www.tarkatan.com
tarkatan @ gmail.com
Puh. 0500 447024
Astutettu Synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
25.11.2011
25.1.2012
4 + 5
2 + 3
1,17%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: Volpa de Nelly des Beaux Peupliers -
- OK
FR3
-/- -/- -
-
E: Tarkatan Jakaranda A/A
1/0 OK (7/11)
-
-/- -/- -
11/11
Hinta Hinta sisältää
950 eur  Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY-jäsenyys
Muuta
Uros on lonkkakuvattu ja lääkärin lausunnon mukaan terve. Ranskan rotujärjestön virallinen lausunto puuttuu.
B-lista syy
Nartulta puuttuu hyväksytty luonnetesti/koetulos (AVO) sekä ulkomuodon jalostustarkastus/näyttelytulos (EH).

Pentue 2

KENNEL MUSTANTUISKUN, Tarja Piispa, Virolahti
tarja.piispa @ kymp.net
Puh. 041 447 1963
Astutettu Od.synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
8.12.2011
9.2.2012


0,54%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I:FI KVA, FIN & EE MVA & C.I.B Mustanaamion Baila-Baila A/A
0/0 OK
(9/10)
JK3
-/- +185/- ROP
12/10
E: Mustantuiskun Ozerina A/A
1/1 OK (10/10)
BH
-/Agi1 -/- ROP
12/11
Hinta Hinta sisältää
1000 eur  Eläinlääkärin tarkastus, SBPKY-jäsenyys
Muuta
Nartun polvet 0/0 ja selkä kuvattu terveeksi.
B-lista syy
Nartulta puuttuu hyväksytty luonnetesti/koetulos (AVO).


Pentue 3

KENNEL BLACK RUNAWAY'S, Anitra Leppänen & Aulikki Pöntinen, Pieksämäki
http://personal.inet.fi/koti/blackrunaways/
anitra.leppanen @ gmail.com
Puh. 040 705 8888 tai 044 303 3376
Astutettu Od.synt. Uroksia + narttuja vapaana (u+n) sukusiitos%
16. & 17.1.2012
19.3.2012


0,00%
Vanhemmat HD ED Silmät PK TOKO/
AGI
LT/
ROLT
Näyttely/
Jal.tark.
Terveyskys.
vast.
I: KL & CZ JUNIOR CH Lotar Dog Arabat A/A
0/0 OK
(7/11)

ZZO, ZZP/- -/- ROP
1/12
E: Black Runaway's Elise A
0 OK (4/10)

-/- -/- ERI
6/10
Hinta Hinta sisältää
1000 eur  Eläinlääkärin tarkastus
Muuta

B-lista syy
Nartulta & urokselta puuttuu hyväksytty luonnetesti/koetulos (AVO).

 

Ulkomaiset pentueet

(kasvattaja on SBPKY:n jäsen)

Groenendael

Ei pentueita

Laekenois

Ei pentueita

Malinois

Ei pentueita

Tervueren

Ei pentueita