SBPKY:n pentulista – ohjeet

Listalle hyväksytään kaikki PEVISA:n täyttävät pentueet, joiden vanhemmista on täytetty terveyskyselyvastaus (ei koske ulkom.koiria) ja joiden kasvattaja on SBPKY:n jäsen. Terveyskyselyvastaus on voimassa 3 vuotta. Ensin mainittu pentueet jotka täyttävät myös SBPKY:n jalostusvaatimukset. Pentueet järjestyksessä syntymäajan mukaan, pentue säilyy listalla 4 kk syntymäpäivästä. (Kasvattajan toivomuksesta max. 6 kk, mikäli pennuille ei ole löytynyt koteja.)

Ilmoita luovutuspäivämääräksi se, jolloin pennut ovat aikaisintaan luovutuksessa. Jos et anna päivämäärää, niin päiväksi laitetaan pentueen 7-viikkoissyntymäpäivä. Voit itse määritellä päivämäärän esim. viikonlopuksi, kunhan pennut ovat silloin jo vähintään 7-viikkoisia.

Hyvät kasvattajat, pentulistan "Muuta"-sarakkeeseen merkitään vain vanhempien tuloksia koskevia tietoja. Kohta saa olla listalla näkyvässä ilmoituksessa enimmillään kolmen rivin pituinen.

Pentueen pentu jossa on havaittavissa rotumääritelmän vastaisia virheitä tulee myydä edullisemmin. Pennun hinta sisältää SKL:n rekisteröintitodistuksen, jonka myyjä toimittaa ostajalle ilman eri maksua viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun omistusoikeus on siirtynyt ostajalle. Mikäli toinen pentueen vanhemmista on ulkomaalainen, pentueen rekisteröinti voi kestää pidemmän ajan. Suomen rekisterissä olevien koirien rekisteröintinumeron edessä on tunnus FIN. Kasvattaja: voit lähettää pentueesi tiedot pentuvälittäjälle tästä tulostettavalla lomakkeella tai täytettävällä html-lomakkeella.

Uusi pennunostaja! Kaipaatko lisätietoja belgianpaimenkoirista tai pentueista? Ota yhteys yhdistyksen pentuneuvojiin. Etsitkö aikuista koiraa? Katso uutta kotia etsivät!

Sukusiitosprosentti on laskettu kuuden (6) sukupolven mukaan. Prosenttiluvuissa saattaa olla pieniä vaihteluja riippuen, kuinka täydellinen yhdistelmän sukutaulu on. Luvut on laskettu Pedigree-ohjelmalla.

Pentulistaa päivitetään 2-3 kertaa kuukaudessa.
 

Pentulistalla esiintyvien lyhenteiden selityksiä

Mihin tulisi kiinnittää huomiota tai painotusta pentulistaa lukiessa? SBPKY:n jalostuksen tavoiteohjelman mukaisesti belgianpaimenkoirajalostuksen eri osioiden painotus on järjestyksessä 1. terveys 2. luonne ja käyttöominaisuudet 3. ulkomuoto. Pentulistalla ao. tulokset on asetettu samaan järjestykseen vasemmalta oikealle. 
Terveystulokset ovat belgianpaimenkoiralla rekisteröinnin ehtona PEVISAssa, siten ne löytyvät kaikista yhdistelmistä. Yhdistelmän mahdollisesta painotuksesta (luonne <> ulkomuoto) kertovatkin siten eniten sarakkeet pk-koetulokset, luonnetestit ja näyttelytulokset. Kuhunkin sarakkeeseen on merkitty koiran saavuttama paras tulos ko. alueella tai vaihtoehtoisesti merkintä: -- jos tuloksia ei ole lainkaan.

Ao. lyhenteiden lisäksi listalla esiintyy myös erilaisia valionarvoja, kts. valionarvot

TERVEYS

LONKKAKUVAUSTULOKSET
Kun koira lonkkakuvataan saa se arvion molemmista lonkistaan. Lonkkien saadessa eri arviot koiran tulokseksi merkitään huonomman lonkan tulos.

A
= Terve, ei muutoksia
B = Terve, lähes normaali
C = Sairas, lievä dysplasia
D = Sairas, keskivaikea dysplasia
E = Sairas, vaikea dysplasia

Belgianpaimenkoiran PEVISA-ohjelman mukaisesti pentueen molempien vanhempien tulee olla lonkkakuvattu tuloksella A tai B. Sairaiden koirien jälkeläisiä ei rekisteröidä.
KYYNÄRNIVELKUVAUSTULOKSET

0
= Terve, ei muutoksia
1 = Sairas, lieviä muutoksia
2 = Sairas, kohtalaisia muutoksia
3 = Sairas, voimakkaita muutoksia

SILMÄPEILAUSTULOKSET

T
= Terve, ei muutoksia
ES = Määrittelemättömiä löydöksiä, suositellaan uusintapeilausta
HC = Perinnöllinen harmaakaihi
PRA = Etenevä verkkokalvon surkastuminen

Belgianpaimenkoiran PEVISA-ohjelman mukaisesti pentueen molempien vanhempien (suomalaiset) tulee olla silmäpeilattu terveeksi astutusta edeltävien 24kk aikana. Sairaiden koirien jälkeläisiä ei rekisteröidä.

LUONNE JA KÄYTTÖOMINAISUUDET

Palveluskoirakokeet ovat belgianpaimenkoiran rodunomainen koemuoto ja siten toivottavaa olisikin että kaikilta jalostukseen käytettäviltä koirilta löytyisi pk-kokeista koulutustunnus. PK-koulutustunnus kertoo että koira on vähintään perussosiaalinen, ei ole paukkuarka ja että koiralta löytyy luonneominaisuudet joiden avulla se on mahdollista palveluskoiran tehtäviin kouluttaa. Jos olet pk-koeharrastuksesta kiinnostunut pennunostaja kannattaa yhdistelmän valinnassa painottaa erityisesti molempien vanhempien hyviä pk-koetuloksia.
PALVELUSKOIRAKOKEIDEN KOULUTUSTUNNUKSET
Kun koira on kilpaillut palveluskoirakokeissa ja saavuttanut niistä koulutustunnuksen, merkitään se allaolevalla tavalla koelajin mukaan:

BH = käyttäytymiskoe (helpohko esikoe pk-kokeisiin osallistumiseksi, ei pk-koelajikoulutustunnus)

JK
= jälkikoe
HK = hakukoe
VK = viestikoe
EK = etsintäkoe
IP = suojelukoe, kansainvälinen
SchH = suojelukoe, kansallinen (schutzhund)
Ulkomaisten koirien koulutustunnuksia:

FRing
= Ranskan Ring (ranskalainen ring-suojelukoe)
BRing = Belgian Ring (belgialainen ring-suojelukoe)
MRing = Mondioring (kansainvälinen ring-suojelukoe)
KNPV = Hollantilainen työkoirakoemuoto, joka sisältää 5 lajia: PH1 (politiehond1=poliisikoira1), PH2 (politiehond2=poliisikoira2), OB (object bewakingshond=kohteen vartiointikoira), SH (speurhond=jälkikoira), RH (reddingshond=pelastuskoira).
Campagne = Ranskalainen ring-suojelukoe.

Työkoirat:
VarK = Vartiokoirakoe


Yo. lyhenteiden perään merkitään tasoluokka josta koulutustunnus on saavutettu. Luokkia on kolme, vaikeusjärjestyksestä helpomasta vaativimpaan: alokasluokka (1), avoin luokka (2), voittajaluokka (3). Esim. JK3 siis kertoo että koira on saavuttanut jälkikokeen voittajaluokasta koulutustunnuksen. Koulutustunnuksen saadakseen koiran tulee saavuttaa sekä ko. kokeen tottelevaisuus- että maasto-osuuden maksimipisteistä vähintään 70%.

M-01 = Suomen Mestari vuodelta 2001. VKM-03 = Valjakkohiihdon Suomen Mestari 2003

 

LUONNETESTITULOKSET

LT = Suomen Kennelliiton luonnetesti. 
Loppupisteet ovat välillä -300 -> +300p. Lue lisää tässä linkissä.

Tulkintaohjeet

Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys on arvioinut belgianpaimenkoiran luonnetta kuvaavat SKL:n luonnetestiarvot seuraavasti (jalostuksen tavoiteohjelma 1994):

Toimintakyky    +3 (erittäin suuri) tai +2 (suuri)
Terävyys        +2 (suuri) tai +3 (kohtuullinen)
Puolustushalu +2 (suuri) tai +3 (kohtuullinen)
Taistelutahto +1 (erittäin suuri) tai +3 (suuri)
Hermorakenne +2 (rauhallinen, varma) tai +1 (suhteellisen rauhallinen)
Temperamentti +1 (erittäin vilkas) tai +3 (vilkas)
Kovuus    +1 (hieman pehmeä) tai +3 (kohtuullisen kova)
Luoksepäästävyys +3 (avoin) tai +2 (avoin, aavistuksen verran pidättyväinen)

ROLT = Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen rodunomainen luonnetesti.
Loppupisteet ovat välillä 0-15p. ja lopputulos on joko 0 (hylätty), +1 (riittävä), +2 (hyvä) +3 (erinomainen). Lue lisää tässä linkissä.

ULKOMUOTO

NÄYTTELYTULOKSET
ROP
= Koira on ollut näyttelyssä rotunsa paras
VSP = Koira on ollut näyttelyssä joko rotunsa paras uros tai paras narttu.
SERT
= Koira on saavuttanut sertifikaatin.

Laatuarvosanat, Suomi
ERI
= erinomainen
EH
= erittäin hyvä
H
= hyvä
T
= tyydyttävä
0
= hylätty (nolla)
Laatuarvosanat, Ranska
EXC = excellent
TB = tres bien
B = bien
S = suffisant
.
Laatuarvosanat, Saksa
V = vortzüglich
SG = sehr gut
G = gut
A = ausreichend
U = ungenügend

V-99 / JV-99 = Koira on ollut rotunsa paras / paras juniori vuoden 1999 Helsingin messukeskuksen voittajanäyttelyssä.
BaltV = Baltian voittajanäyttelyn rotunsa paras
EUV
/ EUJV = Euroopan voittaja / Euroopan juniorivoittaja, vuotuisen Euroopan voittajanäyttelyn rotunsa paras
MV
tai WW = Maailmanvoittaja (World Winner), vuotuisen maailmanvoittajanäyttelyn rotunsa paras

Ulkomuotoon liittyviä titteleitä ovat myös ranskalaiset F.s.r. , R.E. ja R.e. Mitä ne tarkoittavat voit lukea tässä linkissä.