Viidennet
(5.)
Belgianpaimenkoirien
IPO:n
MM-kilpailut 1999
14.-16.5. Bordeaux,
Ranska
Kilpailuihin osallistui yhteensä 62 koiraa 15:sta eri maasta. Kilpailun kovasta
tasosta kertoo että ykköstuloksen saavutti 33 koiraa,
koulutustunnuksen yhteensä 45 koiraa.
![]() |
Suomen joukkue. Vasemmalta: Tarmo Antila,
joukkueen johtaja |
Alla muutamia kuvia kilpailuista:
![]() Tuomon muikea hymy jäljen jälkeen. Jingon jälki oli taustalla näkyvällä multapellolla, lopputulos hienot 99 pistettä. |
![]() Tepan tiivis vartiointi ja puhutteleva haukkuminen. |
![]() Rohkeuskoe oli Tepalle kohtalokas. Maalimies törmäsi koiraan ja koiralta murtui varvas. Koirasta kertoo paljon se, että murtuneesta varpaasta huolimatta sen puruote on vailla vertaa. |
![]() C-osan tuomari piti erityisesti Rudin itsevarmasta ja voimakkaasta työskentelystä, joka näkyy hyvin tässäkin kuvassa. |
![]() Rudi tarkkaavaisena sivukuljetuksessa. C-osan tulos hienosti 91 pistettä.
|
![]() Henkilökohtaisen kilpailun voittajat palkintokorokkeella (kts. tulokset alla). Pokaalit on MM-kisojen arvolle sopivat. Näitä ei voi olla kotona vieraat huomaamatta. |
![]() Pieniä hetkiä ehdimme istumaan katsomossakin. Kuvassa myös nuorin seurueemme jäsen, 5 kk ikäinen Emmi, joka ei vielä jaksanut heiluttaa Suomen lippua, mutta kannusti kovasti joukkueemme jäseniä Suomi-pipo päässään. |
Tulokset (10 ensimmäistä, täältä löydät kaikkien kilpailijoiden tulokset):
(Osiot: A=peltojälki, B=tottelevaisuus, C=suojeluosuus)
1. Ohjaaja: Armin Buschmann, Saksa
Koira: Bpmu Clip vom Roten Falken (Oscar von Lowenfels x Saskia von
Lowenfels)
Tulos: 294 pistettä (A 100, B 94, C 100)
2. Ohjaaja: Germain Garcia Perez, Espanja
Koira: Bpmn Rany ( Eodipe du Clos de Hannenberg x Doll des Montagnes
d'Alaric)
Tulos: 294 pistettä (A 99, B 97, C 98)
3. Ohjaaja: Geert Verlinden, Belgia
Koira: Bpmu Utamarou des Deux Pottois (Sim des Deux Pottois x Ophelie des
Deux Pottois)
Tulos: 287 pistettä (A 91, B 97, C 99)
4. Ohjaaja: Knut Fuchs, Saksa
Koira: Bpmu Klemm vom Roten Falken (Ayko Vom Forsthaus Augustdoft x
Saskia von Lowenfels)
Tulos: 286 pistettä (A 94, B 97, C 95)
5. Ohjaaja: Tuomo Pirkola, Suomi
Koira: Bpmu Jingo de Vulcain (Houral de Vulcain x Ellie du Vulcain)
Tulos: 286 pistettä (A 99, B 94, C 93)
6. Ohjaaja: Eduard Ambuhl, Sveitsi
Koira: Bpmu Arak de la Videmanette (Wicko du Colombophile x Ischa du Haut
de Cry)
Tulos: 286 pistettä (A 97, B 97, C 92)
7. Ohjaaja: Arsiero Verrengia, Sveitsi
Koira: Bpmu Quipsos des Deux Pottois (Elgos du Chemin des Plaines x
Marisa des Deux Pottois)
Tulos: 284 pistettä (A 95, B 93, C 96)
8. Ohjaaja: John Danielsen, Tanska
Koira: Bpmu Daneskjold Hasse (Arek Von Der Wautz x Snake)
Tulos: 284 pistettä (A 98, B 91, C 95)
9. Ohjaaja: Jean Joaquin, Ranska
Koira: Bpmu Jo des Loups Mutins (Dundee du Pont des Bergers x Eagle des
Loups Mutins)
Tulos: 283 pistettä (A 88, B 98, C 97)
10. Ohjaaja: Leandro Giorgini, Italia
Koira: Bpmu Cento (Pandore des Deux Pottois x Asia)
Tulos: 283 pistettä (A 92, B 94, C 97)
***
40. Ohjaaja: Seppo Hursti, Suomi
Koira: Bpmu Serge des Deux Pottois (Pacha des Deux Pottois x Lady des
Deux
Pottois)
Tulos: 253 pistettä (A 81, B 81, C 91)
****
44. Ohjaaja: Jari Suurhasko, Suomi
Koira: Bptu Turco van de Duvetorre (Stoned van de Duvetorre x Pigrine)
Tulos: 248 pistettä (A 74, B 83, C 91)
****
59. Ohjaaja: Harri Pitkänen, Suomi
Koira: Bpmn Pois Kottoo Annoin (Quarl des Deux Pottois x Sisley des Deux
Pottois)
Tulos: 181 pistettä (A 0, B 95, C 86)
| Joukkuetulokset: 1. Saksa, 861 pistettä 2. Sveitsi, 851 p. 3. Belgia, 843 p. 4. Ranska, 842 p. 5. Italia, 840 p. 6. Itävalta, 837 p. 7. Hollanti, 834 p. 8. Tsekki, 816 p. 9. Tanska, 801 p. 10. Suomi, 787 p. 11. Espanja, 727 p. 12. Slovenia, 467 p. 13. Luxembourg, 277 p. 14. Monaco, 270 p. 15. Croatia, 249 p. |
![]() |
***
Vuoden 2001 Belgianpaimenkoirien IPO:n MM-kilpailut on myönnetty,
ensimmäisen kerran, Suomelle. Kilpailut tullaan järjestämään Tampereella.
***