Kokous 13.9.2023
Rotumestaruuskilpailujen mitalit
Rotumestaruuskilpailujen mitalien osalta päätettiin ensi vuodeksi vaihtaa mitalitoimittajaa. Lisäksi päätettiin, että mitalit toimitetaan ensi vuoden alusta lähtien johtokunnan nimeämälle vastuuhenkilölle, joka hoitaa mitalien lähettämisen edelleen heti, kun järjestävän seuran yhteyshenkilö on selvillä. Mitalitarvetta voidaan arvioida heti alkuvuodesta ennen valjakkohiihdon rotumestaruuskilpailuja. Tarvittaessa tilataan mitaleita loppuvuodesta lisää.
Talous
Käytiin läpi tilien saldot, maksetut laskut ja maksuun tulossa olevia laskuja. Arvioitiin, että jäsenmaksutulojen osalta ollaan suurin piirtein budjetissa.
Yhteistyökumppanit
Päätettiin lähteä yhteistyöhön Effe Balancen kanssa ja järjestää webinaari torstaina 19.10. Webinaari on osallistujille maksuton. Lisäksi saadaan Effe Balancelta ostoetua jäsenistölle.
FMBB*-asiat
Tokon FMBB-karsintasääntöjä on päivitetty. Lisäksi käytännön syistä ilmoittautumisaikaa on lyhennetty kahteen viikkoon.
FMBB:n MM-kilpailut v. 2024 järjestetään Italiassa 23.-28.4. Lajeina on ilmoitettu olevan IGP, mondioring, agility, toko, paimennus, pelastuskoirat, bikejoring ja canicross.
Rotumestaruuskilpailut 2023
IGP:n rotumestaruuskilpailut järjestetään 6.-8.10. Harjavallassa, järjestäjänä Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry
IFH:n rotumestaruuskilpailut järjestetään lokakuun loppupuolella, järjestäjänä Oulun Palveluskoirayhdistys ry.
Tapahtumat 2025
Lisäerikoisnäyttely 7.8.2025, Helsinki
Kennelliitto on hyväksynyt anomuksen ja lisäerikoisnäyttely toteutuu Maailmanvoittaja-näyttelyn yhteydessä.
*Mikä on FMBB?
FMBB on lyhenne ranskankielisistä sanoista Fédération Mondiale du Berger Belge eli Belgianpaimenkoirien maailmanliitto. Liitto on perustettu virallisesti vuonna 2009 ja sen kotipaikka on Bredenessä Belgiassa.
Liiton näkyvintä toimintaa belgianpaimenkoiraharrastajille ovat vuosittain järjestettävät belgianpaimenkoirien MM-kilpailut. Tänä vuonna MM-mitaleista kilpailtiin Romaniassa, ensi vuonna Italiassa. Ensi vuonna kilpaillaan useammassa lajissa kuin koskaan aiemmin sillä IGP:n, IFH:n, tokon, agilityn, canicrossin ja bikejoringin lisäksi järjestäjät ovat ilmoittaneet, että MM-titteli jaetaan myös paimennuksessa sekä pelastuskoirakokeessa. Lisäksi MM-kilpailujen yhteydessä järjestetään perinteiseen tapaan näyttely.
Yhdistyksemme on FMBB:n täysivaltainen jäsen eli pääsemme yleiskokousten kautta vaikuttamaan äänellämme FMBB:n päätöksiin ja toimintaan.
Liitolla on hallitus sekä lajitoimikuntia. Tällä hetkellä Suomea FMBB:n toimikunnissa edustavat Mia Skogster, joka on IGP-toimikunnan jäsen ja Janne Lönnqvist, joka on agilitytoimikunnan jäsen. Mia on toiminut yhdistyksemme äänivaltaisena edustajana FMBB:n yleiskokouksissa, niin tänäkin vuonna. Yhdistyksemme FMBB-yhteyshenkilö on johtokunnan jäsen Sini Luukkonen.
